Vuosi 2022 siivitti tapahtumatoimisto Factor Nova Oy:n ennätystulokseen
Factor Nova Oy saavutti vuonna 2022 liiketoiminnallisesti kaikkien aikojen parhaan tuloksensa kasvaen reilun 10 M€:n liikevaihdollaan Suomen toiseksi suurimmaksi tapahtumatoimistoksi. ”Asetimme itsellemme kunnianhimoisen kasvutavoitteen palata vuoden 2019 lukuihin investoimalla osaamiseen ja henkilöstöön, vaikka korona rajoittikin toimintaa vielä alkuvuodesta 2022. Investointi kannatti ja ylsimme ennätystulokseen”, toteaa yhtiön kehitys- ja liiketoimintajohtaja Katja von Alfthan.
Factor Nova on täyden palvelun tapahtumatoimisto, joka suunnittelee ja toteuttaa elämyksellistä tapahtumamarkkinointia suomalaisille ja kansainvälisille yrityksille ja yhteisöille. Palveluihin kuuluvat yritys- ja sidosryhmätapahtumat, henkilöstötapahtumat, gaalat, messut, webinaarit ja virtuaalitapahtumat, kuluttajakohtaamiset ja muut tapahtumamarkkinoinnin toteutukset. Vuonna 2022 yhtiö toteutti kumppaniverkostonsa kanssa noin 300 tapahtumaa, ja liikevaihdosta noin neljännes oli palveluvientiä.
Myynnin vetäjä Jarkko Mélart kommentoi: ”Olemme ylpeän kiitollisia asiakkaistamme, joiden kanssa olemme pystyneet kehittymään ja aina innostumaan yhdessä uusista mahdollisuuksista tehdä ikimuistoisia tapahtumia. Yhteistyön vahvana perustana on ollut avoin keskustelu, yhteinen tavoite ja intohimo kulkea kohti uutta!”
“Olemme ylpeän kiitollisia asiakkaistamme, joiden kanssa olemme pystyneet kehittymään ja aina innostumaan yhdessä uusista mahdollisuuksista tehdä ikimuistoisia tapahtumia. “
Jarkko Mélart, Account Director
Kiitos vuoden 2022 onnistumisesta kuuluu asiakkaiden lisäksi ennen kaikkea yrityksen henkilöstölle. Factor Nova jakoikin henkilöstölleen peräti 15 % tuloksestaan bonuksina. Yhtiön mallin mukaisesti kaikkia palkitaan onnistumisesta tasaveroisesti ja reilusti samankokoisella bonuksella.
Vuonna 2023 on Factor Novan 20:s toimintavuosi. ”Juhlimme työn merkeissä tuottamalla asiakkaillemme laadukkaita, elämyksellisiä ja arvoa luovia tapahtumia. Ajattelussamme jokainen tapahtuma on aina merkityksellinen osa asiakkaidemme markkinoinnillisia ja liiketoiminnallisia tavoitteita ja niiden toteuttamista”, painottaa yhtiön toimitusjohtaja Seppo Helin.
Yhteyshenkilöt
Factor Nova Oy 0405562234
katja.vonalfthan@factornova.fi