Maailman johtaja kiertotalouden tapahtuma

Maailman Kiertotalousfoorumi, World Circular Economy Forum (WCEF) on maailman johtava kiertotalouden tapahtuma, joka kokoaa saman sateenvarjon alle kymmeniä tapahtumia ympäri maailman ja huipentuu vuosittain 1000-2000 kansainvälisen vieraan forumiin. Sitralle suunniteltu ja tuotettu tapahtumakonsepti WCEF on vuodesta 2017 koonnut yhteen vaikuttajia, päättäjiä ja yrityselämänhenkilöitä keskustelemaan ja toimimaan kiertotalouden puolesta. Suomi 100-juhlavuonna käynnistetty tapahtumakonsepti on vieraillut Japanissa, Kanadassa, Ruandassa, Hollannissa, Belgiassa  ja kolme kertaa Suomessa, suunnaten seuraavaksi Brasiliaan. Factor Nova on ollut mukana alusta asti luomassa konseptia, kehittämässä sitä ja suunnittelemassa sekä toteuttamassa kaikkia päätapahtumia.

Vuoden 2024 WCEF järjestettiin Brysselissä 15.–18. huhtikuuta. Tapahtuma keskittyi erityisesti kiertotalouden visiosta konkreettisiin toimiin siirtymiseen. Ohjelmassa oli paneelikeskusteluja, työpajoja ja käytännönläheisiä työskentelysessioita, jotka tarjosivat osallistujille mahdollisuuden jakaa tietoa ja kokemuksia kiertotalouden edistämisestä eri sektoreilla. WCEF-tapahtumat ovat myös merkittävä verkostoitumisalusta, jossa osallistujat voivat solmia uusia kumppanuuksia ja yhteistyökuvioita.

WCEF lukuina

FACTOR NOVA ON OLLUT MUKANA ALUSTA ASTI LUOMASSA KONSEPTIA, KEHITTÄMÄSSÄ SITÄ JA SUUNNITTELEMASSA SEKÄ TOTEUTTAMASSA  KAIKKIA PÄÄTAPAHTUMIA.

- Asiakkaan kommentti

Kiitos Sitra, että saamme olla mukana tapahtumakumppanina luomassa kohtaamisia, joilla on merkitystä!

Toteutetaanko teillekin vaikuttava tapahtuma?

Ota yhteyttä

Olemme täällä sinua ja tapahtumiasi varten, pyydä tarjous!

Factor Nova Oy

Y-tunnus: 1912004-5
VAT ID: FI19120045

Itämerenkatu 1
00180 Helsinki

044 3779610
info@factornova.fi

Verkkolaskuosoite: 003719120045
Operaattori: Apix Messaging Oy
Operaattoritunnus: 003723327487

Tietosuojaseloste

Factor Nova Oy

Y-tunnus: 1912004-5
VAT ID: FI19120045

Itämerenkatu 1
00180 Helsinki

044 3779610
info@factornova.fi

Verkkolaskuosoite: 003719120045
Operaattori: Apix Messaging Oy
Operaattoritunnus: 003723327487

Tietosuojaseloste