Tervetuloa taloon Maria Ekroth – Factor Nova

Tervetuloa taloon Maria Ekroth

triangle-image
Varmistaaksemme laadukkaan kasvun jatkumisen, entistäkin paremman asiakaskokemuksen sekä vahvemman selkänojan työntekijöidemme tueksi, vahvistamme organisaatiota uudella toimitusjohtajalla.
24.10.2019

Viimevuoden lähes 50 % liiketoiminnan kasvu on jatkunut ja liikevaihtomme tulee tänä vuonna lähestymään kymmentä miljoonaa euroa. Haluamme ennakoida tulevaa ja lunastaa jatkossakin paikkamme alan halutuimpana yhteistyökumppanina sekä työnantajana. Tämän varmistaaksemme olemme päättäneet vahvistaa johtoamme ja jakaa vastuualueita uudelleen.  

Uusi toimitusjohtajamme on 1.1.2020 alkaen KTM Maria Ekroth. Maria siirtyy tehtävään Reumaliiton toimitusjohtajan tehtävästä. Maria on tapahtumamarkkinoinnin ammattilainen; toimiessaan Lastenkilinikoiden Kummien toimitusjohtajana hän on ollut  luomassa useita tunnettuja tapahtumakonsepteja. Lisäksi Maria on johtanut jo aiemmin omaa tapahtumatoimistoaan.

Olemme innoissamme, että Maria Ekrothin tasoinen monipuolinen osaaja liittyy Factor Novan vahvojen ammattilaisten joukkoon.

”On todella hienoa palata tapahtumamarkkinoinnin alalle ja tulla mukaan yritykseen, joka on innostavassa kehitysvaiheessa. Tapahtumat ovat suuri intohimoni. Rakastan tapahtuma-alan luovaa ja nopeaa sykettä sekä tunnelmallisten ja vaikuttavien tapahtumien voimaa asiakkaiden tavoitteiden saavuttamisessa. Johtajana sytyn ja sytytän. Kun oikeat ihmiset tekevät oikeita asioita innostuneessa ja kannustavassa työyhteisössä, syntyy tulosta. Tyytyväiset asiakkaat pitävät tuon liekin yllä. On upeaa päästä työskentelemään Mikon kaltaisen huippuammattilaisen ja koko muun Factor Novan tiimin kanssa ja jatkaa yhteistä matkaa kohti kasvua.”   toteaa Maria Ekroth

Nykyinen toimitusjohtajamme Mikko Noronen keskittyy jatkossa johtamaan tapahtumatuotantoamme, kehittämään siihen liittyviä palveluita ja uusia liiketoimintoja sekä vahvistamaan niin kotimaisia kuin kansainvälisiä kumppanuuksiamme edelleen.  

”Matka Factor Novan toimitusjohtajana on ollut työurani tähän asti hienointa ja opettavaisinta aikaa. Parasta on ollut nähdä asiakkaidemme ilonhetket yhteisten onnistumistemme johdosta ja henkilöstömme upea panos sekä heittäytyminen sadoissa vaikuttavissa tapahtumaprojekteissa eri puolella maailmaa. Tällaista henkilöstöä ollut unohtumaton etuoikeus johtaa.

Näiden neljän vuoden aikana olemme kasvaneet alle kymmenen työntekijän toimijasta lähes kolmekymmenhenkiseksi tiimiksi ja liiketoimintamme on kolminkertaistunut. Samalla olemme luoneet alan uskottavimman kansainvälisen kumppaniverkoston ja saaneet asiakkaiksemme toinen toistaan mielenkiintoisempia brändejä, yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat luottaneet osaamiseemme suurtapahtumissa ja -projekteissa niin kotimaassa kuin globaalistikin.

Muuttuva maailma ja upeat asiakkaamme asettavat meille jatkuvasti entistä mielenkiintoisempia haasteita. Minun syvin intohimoni on olla luomassa parhaita ratkaisuja noihin haasteisiin ketterästi, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Marian alkaessa luotsata meitä eteenpäin kasvun tiellä, voin antaa kaiken aikani ja osaamiseni asiakkaidemme hyväksi, suunnittelu- ja tuotantotiimiemme huippuammattilaisten johtajana ja yhteistyökumppanuuksiamme sekä uusien palveluiden ja liiketoimintojen kehittäjänä. Tästä on mahtava jatkaa Marian tukena kohti tulevaa”,  Mikko Noronen.