Helsingin Markkinointi Oy | Factor Nova

Helsingin Markkinointi Oy

Helsingin Markkinointi Oy ja Factor Nova ovat kehittäneet Helsingin Kaupungin ja muiden kumppaneiden näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla houkuttelevina investointikohteina useiden vuosien ajan.

Onnistuneita kohtaamisia kansainvälisesti

Helsingin Kaupunkia, sen yhteistyökaupunkeja ja niiden alueita on esitelty yhteistyön puitteissa lähes 20 kansainvälisessä kiinteistöalan tapahtumassa Euroopassa. Osallistumisten tavoitteena on Helsingin ja sen kumppaneiden esittely, laadukkaiden liidien kerääminen ja hankkeiden esittely. Projektien sisältösuunnittelu ja tuotanto ovat olleet tärkeässä roolissa onnistuneiden kokonaisuuksien saavuttamiseksi.

Yhteistyön tuloksena kokonaisvaltaisia konsepteja

Vuosia kestäneen kumppanuuden lähtökohtana on ollut kehittää jatkumoa ja kokonaisvaltaista konseptia eri projektien ohella. Kokonaisvaltaiset näyttelyosallistumiset ovat pitäneet sisällään mm. näkyvyyden suunnittelua ja tuotantoa, kampanjasivustoiden luomista ja ylläpitoa, videotuotantoa ja muiden materiaalien suunnittelua. Lisäksi Factor Nova on vastannut mm. Pekingissä keväällä 2016 toteutetun ”Moi Helsinki” satelliittitapahtumien konseptoinnista Suomen suurlähetystössä. Tapahtumat keräsivät lähes 500 yritys- ja elinkeinoelämän henkilöä edistämään liikesuhteita Suomen ja Kiinan välillä sekä kehittämään yritysyhteistyötä.

”Factor Nova on vastannut vuodesta 2011 alkaen Helsingin Kaupungin ja heidän kumppaniensa kansainvälisten messujen kokonaisuudesta.  Kyseessä ovat kansainvälisesti merkittävät sijoitus- ja investointialan tapahtumat.

Osastoratkaisuissa on painottunut Helsingin ja kumppaniyritysten esittely houkuttelevina investointikohteina, onnistuneiden asiakaskohtaamisten mahdollistaminen, liidien kerääminen ja erilaisten tapahtumien ja aktivointien toteuttaminen osaston sisällä. Usean toimijan yhteisosasto vaatii aina erilaista lähestymiskulmaa osaston suunnitteluun ja toteutukseen. Osallistumiset ovat olleet onnistuneita ja mukana olleet tahot ovat saaneet messuilta paljon hyötyä irti.”

Leena Hakala, Helsingin Markkinointi Oy

Projektitiimi: asiakkuusjohtaja Jarno Siitonen, Art Director Riikka Airaksinen